Juuu, tajusin etten itsestäni ole kyllä antanut kuulua en niin mitään. Tässä 2 viikon aikana on tapahtunut niin paljon asioita, jotka ovat saaneet minut miettimään ja kyseenalaistamaan kaikkea ihan liikaa. Kuumien mietintä viikkojen seurauksena kiinnostus kirjoittamista kohtaan on jäänyt vähäiselle.
Voi että lapset osaa olla joskus kamalia!!!
1.12 kuitenkin näin The Hoff:in, joten kait siitä on kerrottava kaikille! DON'T HASSEL THE HOFF luki Bristolin lehden otsikoissakin. Hippodrome teatterin joulupäänäytöksenä on Peter Pan, jonka päätähti on, kukas muukaan kuin, Hasselhoff, Kapteeni Koukkuna. Mutta siis joulukuun ensimmäisenä kaupunki tarjosi kunnian ritari ässälle avata adventtikalenterin ensimmäisen luukun ja valita yleisöstä palkinnon voittajan.
Kun mmies saapuu lavalle Baywatch:in tunnusmusiikin siivittämänä ja "laulaa" kyseisen kipaleen mukana, niin ei voi kun miettiä, että tajuaako se ettei kukaan sitätosissaan fanita. Sehän oli kuin olisi katsonut antiikkiesineen näyttelyä. eeh, karua, mutta totta. Mutta amerikkalainen aksentti on onneksi kuitenkin aina ihana<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti