Salilla käynnin jälkeen menin alueelle, jossa oli tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Oli fiestan neljäs ja viimeinen päivä. Vietin parisen tuntia yksin kierrellen, jonka jälkeen perhe liittyi seuraani. Mutta tottahan se on ettei tuollaisesta tapahtumasta osaa yksin nauttia. Tarvitsisi. kaverin. Kyllähän se välillä tuntuu raskaalta olla vieraassa kaupungissa yksin ilman ystäviä. Alue oli kuitenkin täynnä huvilaitteita lapsille, roskaruokaa (päädyin nuudeleihin) ja erilaisia herkkuja. Upea oli kyllä toffeeteltta, josta en kuiteskaan raaskinut ostaa mitään.
Epäilykset tosin herätti jo se, että toffeet olivat olleet auringonpaisteessa koko päivän, ellei useammankin. Mutta teltasta löysi kyllä minkä maun ikinä vaan keksikään.
Ennen kuumailmapalloja Bristolin lentäjät pitivät shown taivaalla. Sinänsä aika upean näköistä.
Ja ihmisiä todella oli valtavasti. Siis aivan järkyttävä määrä. Ruuhka poistuessa olikin sitten sen mukainen.
Ja sitten suurin pettymys koko viikonlopulle: sadan kuumailmapallon lähettäminen taivaalle peruttiin liiallisen tuulen takia. Pallot oli siis neljän päivän aikana tarkoitus päästää ilmaan 8 kertaa, kuudelta aamulla ja kuudelta illalla. Mutta sunnuntaina se ei valitettavasti onnistunut. Isoin ja minulle tärkein tapahtuma tälle syksylle, ja en pystynyt todistamaan sen upeutta. Hmh. Harmillinen tuuli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti