Unohdinkin kokonaan mainita että lauantaina nuorimman pojan kunniaksi käytiin minun ehdotuksesta Hippodrome teatterissa katsomassa Shaun The Sheep-esitys, joka oli täynnä tanssia ja upeita rooliasuja. Teatteri oli pääosin kultapunainen ja ilmeisesti hyvin hyin vanha. Tunnelma teatterissa oli viktoriaaninen ja loistokas. Ihan mielissäni katsoin lasten teatteria.
http://www.cityonshow.tv/bristolhippodrome/?v=tZfKdYEm-MbzeS3i8i9cVg==
Tiistaina menin saksalaisen au pairin kansssa Yo-sushi ravintolaaan, jossa oli liuku tiski,. Istuimme tuoleilla ja liukuhihna eteni sisältäen erilaisia annoksia, normaalisti käytäntö on että hihnalta valitaan mieluisensa kun se eteen liukuu, mutta ensikertalaisuuden takia otimme valmiin annospaketin, joka sisälsi 2 lautasta sushilla ja yhdellä lautasella oli vihreää raastetta (uskomattoman hyvää) ja toisella soijaa ja jotain lihaa. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni kykenin syömään aterian syömäpuikoilla!
Tulin tulokseen että japanilainen ruoka on täydellistä minulle ja ehdottomasti suosikkejani, tuoretta, kevyttä, raikasta, erilaista ja jotain josta todella voi nauttia puhtaalla omallatunnolla. Ja jälkiruoaksi pystyi valitsemaan tuoreita hedelmiä (!!!) Taisin löytää yhden suosikki ravintoloistani. Aterian saa alle 10 puntaan, eli lompakkokaan ei kärsi liikoja.
Hetken mielijohteestä päädyimme lopuksi katsomaan Cinema De Luxiin Harry Potterin viimeisin leffa. Vihdoin ja viimein minäkin näin sen. End of an era.
Koska seitsemän jälkeen bussi minun asuinalueelle menee vain tunnin välein (päivisin puolentunnin välein) niin yleensä olen päätynyt bussipysäkille juuri niin sattuvasti, että minun on pitänyt odotella se 40-50 minuuttia istuskellen tyhjänpanttina pysäkilla. Huomasin käteväksi tavaksi ottaa aina mukaan romaanin, jota voin lueskella ja se samalla siirtää ajatukseni pois mahdollisista ohi kävelevistä pelottavista ihmisistä ja tylsyydestä. Tosin kadotin ihanan ihanan romaanini tänään, enkä löydä sitä mistään:< tuskaa. Se oli pelastukseni myös lasten riidoista.
Tänään koko päivä kului lapsenvahtina, ja loppu päivästä olin niin turhautunut ja väsynyt riitelyn kuuntelemiseen, kakkapyllyihin, sateeseen ja epätoivoisiin yrityksiin saada pojat pois tietokoneen edestä, että itkuhan se pääsi. Ja ratkaisuni tähän oli simppeli, heti kun vanhemmat saapuivat, karkasin salille. Ah, enää ei ole stressiä tai itkuisuutta. Pelastus.
Ja vielä niin, salilla on "sauna", jossa ei ole kiuasta. HUOH.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti